was successfully added to your cart.

Seurakunta – Jumalan perhe maan päällä

Kun olin viime vuonna Australiassa kaukana kotoa ja läheisteni parista, ymmärsin lisää siitä, mikä on seurakunnan merkitys. Jumalan tarkoitus seurakuntaa varten ei koskaan ollut luoda hienosti toimivaa instituutiota, jossa on hieno organisaatiorakenne ja paljon toimintoja, ja jonka kasvottomiin rakenteisiin sen virallinen jäsen voi ulkoistaa uskontonsa harjoittamisen, vaikeiden lähimmäistensä vaikeat tilanteet ja vähäosaisista huolehtimisen.

Jumala kutsuu kristittyjä lapsikseen ja itseään Isäksi. Jeesus tuli näyttämään tien Isän luo ja antoi meille oikeuden tulla Jumalan lapsiksi. Jumalan suunnitelma seurakunnalle on, että se olisi hänen perheensä maan päällä. Se tarkoittaa ihan oikeaa perhettä, eikä vain sanontaa tai kivaa, lämmintä ajatusta. Se tarkoittaa sitä, että siitä miten hänen omansa rakastavat toisiaan, maailma tulee tuntemaan hänet. Se rakkaus on samankaltaista kuin se, mitä verisukulaisilla, perheenjäsenillä, on toisiaan kohtaan. Jumalan perheessä se verisukulaisuus tulee Jeesuksen verestä.

Ihan oikeaa rakkautta, joka on ilmaista, mutta maksaa kaiken

Seurakunta on siis perhe, joukko ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan ja jakavat elämää, niinkuin oikea perhe. Rakkaudellisessa perheessä, jos joku on heikoilla, muut osoittavat tälle tukensa. Jos perheessä yhteen sattuu, kaikki surevat. Jos yksi onnistuu, kaikki juhlivat. Jos yksi kompuroi, muut kantavat. Jos yksi eksyy, muut etsivät häntä ja tuovat takaisin kotiin. Jos yksi on ongelmissa, muut miettivät ratkaisuja. Ymmärrätte ajatuksen. Perheessä jaetaan todellinen elämä, iloineen ja suruineen, voittoineen ja haasteineen. Rakkaudellisessa perheessä ollaan ja eletään itsensä lisäksi myös toisia varten, ja usein myös itsensä sijasta toisia varten.

Jos seurakunta uskaltaisi murskata keskuudestaan ympäröivän kulttuurinsa individualistisen tavan elää, ja jos sen yksilöt laajentaisivat elämänpiirinsä kattamaan omien tarpeidensa ja menestyksensä lisäksi hengellisen perheensä jäsenten tarpeet ja menestyksen, seurakunta voisi todella toimia perheen tavoin. Kutsun sitä uhrautuvaksi rakkaudeksi. Mitä ei rakkaudellisen perheen jäsen olisi valmis tekemään äitinsä, isänsä, siskonsa, veljensä, tyttärensä tai poikansa eteen? Tällainen oikea, konkreettinen, jossain (sekä onnena, että kipuna) tuntuva rakkaus, on sitä rakkautta mitä Jeesus haluaa omiensa välille, jotta maailma voisi tulla tuntemaan hänet. Silloin hänen perheensä ulkopuolisissa ihmisissä voisi herätä ajatus: ”Miten voi olla, että epätäydelliset ihmiset, jotka eivät ole mitään sukua toisilleen, kohtelevat toisiaan aivan kuin he olisivat samaa perhettä?” ja vastauksena saisimme kertoa heille: ”Jeesuksen täydellinen rakkaus tekee sen mahdolliseksi.”

Elämän kokoinen unelma

Unelmoi kanssani: Mitä jos kaikki seurakunnat Suomessa heräisivät tähän todellisuuteen? Ja niiden yksilöt tahtoisivat todella jakaa elämää toistensa kanssa? Mitä jos seurakunta ei enää olisi paikka, minne mennä sunnuntaisin, vaan ihmiset, joiden luona käydä kylässä maanantai-iltaisin? Mitä jos seurakunta olisikin perhe, joiden jäsenet, siskot ja veljet, voisivat käydä toistensa luona silloin maanantai-iltaisin, vaikka olisikin sotkuista, eikä mitään sen kummempaa tarjottavaa? Mitä jos he olisivat yhdessä valmiita antamaan elämänsä palvellakseen toisiaan, jotta rakkaus pääsisi teoriasta todellisuuteen?

Silloin jokainen, joka syntyy uudesti ottaessaan vastaan uuden elämän Jeesuksessa, saisi todella syntyä uutena, odotettuna vauvana rakastavien isosiskojen ja -veljien, äitien ja isien keskuuteen. Silloin olisi olemassa joukko, jonka rakkauden keskellä nämä Jumalan lapset saisivat kasvaa hengellisiksi aikuisiksi. Siis ihan oikeasti. Että olisi isoveljet ja -siskot, jotka pitäisivät huolta ja kertoisivat, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Ja äidit ja isät, jotka pitäisivät sylissä ja silittäisivät, lohduttaisivat ja ohjaisivat, kun lapset epäonnistuvat ja tekevät virheitä.

Ja näin, ihan niinkuin biologisen perheen keskellä, lapset saavat kasvaa ja oppia elämää turvassa, kunnes tulee se päivä, kun he ovat valmiita olemaan ensin isosiskoja ja -veljiä ja sitten myös vanhempia heidän jälkeen tuleville sukupolville. Tällä tavoin Jumalan perhe kasvaa Jeesuksen fyysiseksi syliksi jokaiselle, joka tahtoo elää hänen kanssaan hänen valtakunnassaan. Se kestää aikojen muutoksen, vastoinkäymiset ja sukupolvien väliset ymmärryskuilut, koska sen pää on Jeesus, jonka rakkaus on ikuinen, loppumaton ja aina avoinna jokaiselle, joka sitä tarvitsee.

Utopiaako?

Aikaisemmin olisin voinut unelmoida tällaisesta, todellisesta, läheisestä seurakunnan perheyhteydestä kanssasi, mutta en olisi uskaltanut uskoa, että se voisi todella olla mahdollista tässä rikkinäisessä maailmassa, tai varsinkaan omalla kohdallani. Nyt kuitenkin, kirjoittaessani tätä, löydän itseni rakastavan seurakuntaperheen keskeltä ja tiedän, että se on mahdollista – se, että toisilleen ennestään tuntemattomat, eri ikäluokista ja koulutustaustoista tulevat ihmiset rakastavat Jeesusta niin paljon, että eivät anna minkään estää tämän rakkauden välittymistä toisilleen.

Onko elämä sitten täydellistä? Ei. Mutta se on erilaista kun ennen. Nykyään kaikesta, mitä tulee vastaan, mennään läpi yhdessä, ja uhrautuva rakkaus on yhteinen standardimme.

Eilen vietimme Northwind Church-seurakuntamme avajaisia. Näkymme on seuraava:

Isän kohtaaminen.
Perilliseksi tuleminen.
Orpouden poistaminen.
Taivaan tuominen maan päälle.

Siltä se tuntuu. Siltä, että en ole enää hengellinen orpo. Kannatti siis unelmoida ja odottaa, ja uskon, että sitä unelmoimista kannattaa jatkaa. Unelmoin nyt, että jokainen seurakunta Suomessa saisi rakastaa omiaan, sekä toisiaan sillä rakkaudella, jonka Jeesus on niiden välille tarkoittanut. Jumala kuulee meidän jokaisen rukouksemme. Hän vastaa, kun pyydämme: ”Sido sydämemme yhteen rakkaudessa ja tee meistä perhe.”

Halein,
Veera

Tämän kaksiosaisen sarjan seuraavassa osassa kirjoitan lisää siitä, miltä tässä perheessä oleminen tuntuu ja näyttää, ja mitä se vaatii.

Leave a Reply